» Kilpailutulokset
   
  
   

Nuorisotoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi Nurmeksen Kalamiehet ry järjestää kerhotoimintaa talvikautena kerran viikossa Hyvärilän tiloissa. Kerho on avoin myös seuran ulkopuolisille lapsille ja nuorille. Kerhoissa rakennetaan eri kalastusvälineitä ja tutustutaan mahdollisuuksien mukaan eri kalastustapoihin. Kerhotoiminnan lisäksi seuran omille nuorille järjestetään vuosittain oma kalastusleiri.

Yleisinä tapahtumina lapsille ja nuorille järjestetään vuosittain oma pilkkipäivä maalis – huhtikuussa ja rantaonki kesäkuussa. Lisäksi seuran jäsenet järjestävät pyydettäessä opastusta koululuokille tai muille asiasta kiinnostuneille.

Nuorisotoiminnan ohjaajina toimivat Hannu Piironen ja Pekka Nieminen
Etusivu Kilpailutoiminta Majat Nuorisotoiminta jäsenasiaa yhteystiedot kuvia

Copyright Nurmeksen kalamiehet
Designed by LiviaNet